ubbah
Normaali jäsen
Posts: 40
|
Post by ubbah on Jul 7, 2014 9:18:44 GMT
Lajiesittely vuosimallia 2014 tähtää airsoft-harrastuksen ilosanoman levittämiseen. Tavoitteena olisi saada järjestettyä mahdollisimman aloittelijaystävällinen pelipäivä, jotta kokeilukynnys saadaan matalalle ja suuri joukko uusia ihmisiä paikalle näkemään ja kokemaan mitä airsoft on. Hyvät puitteet tälle vaatii kuitenkin paikalle myös mahdollisimman suuren määrän harrastajia että kalustoa, jotta opastajia ja kalustoa on riittävästi isoakin kokeilijajoukkoa varten. Sääntöpuolesta lisää myöhemmin, mutta todennäköisesti päivä tullaan pelaamaan semi-only periaatteella, jotta ensikokemukset harrastuksesta saadaan pidettyä mahdollisimman positiivisina Viime vuodesta viisastuneena pyritään tänävuonna saamaan lajiesittelypäivän mainoslappuset liikenteeseen jo viimeistään kahta viikkoa ennen itse tapahtumaa, eli kuluvalla viikolla. Esittelen tässä ketjussa hieman myöhemmin alustavan version esittelylapusta, johon voi ehdottaa omia ideoitaan muokattavaksi tai lisättäväksi. Lajiesittelylappujen valmistuttua pitää keksiä sopivia paikkoja niiden levitykselle, mutta sitäkin tärkeämpää on että kukin harrastaja kutsuu itse suoraan porukkaa paikalle kokeilemaan lajia. Lisäinfföö myöhemmin, ideoita ja ehdotuksia päivään liittyen otetaan vastaan. -Miika
|
|
|
Post by Dom on Jul 7, 2014 13:31:18 GMT
Olen mukana järkkäämisessä tuon kasan aseita ja gearia. otetaankos kolehtia ja hommataan muutamat suojalasit lainattavaksi?
Ainakin Erätukkuun voisi lapun viedä ja maxikodintukku ja puuilo voisi olla kans toimivia toki pitää kysyä että saako laittaa lappua.
|
|
karbo
Normaali jäsen
Posts: 25
|
Post by karbo on Jul 7, 2014 15:35:44 GMT
Paras keino markkinoida tätä kajaanilaista softia olisi tuo facebook. Nythän siellä on vain yksi ryhmä ja sekin sellainen, että pelkästään jäsenet näkee tapahtumat. Se ensinnäkin avoimeksi, jotta tieto peleistä olisi helposti saatavilla. Sinne fb ryhmään sitten tarvittaessa linkki foorumille. Nykyään (jos ei tunne pelaajia) on liki mahdoton jopa googlesta löytää kajaanin airsoftharrastuksesta yhtään mitään.
|
|
ubbah
Normaali jäsen
Posts: 40
|
Post by ubbah on Jul 8, 2014 15:03:42 GMT
Hyviä ehdotuksia! Vaihdoin FB-ryhmän suljetusta avoimeksi kuten karbo ehdotti, pitää kaivella vielä että mihin oon jemmannut viimevuotisen esittelylappusen tekstitiedoston. Eiköhän tästä lajiesittely aikaiseksi saada!
|
|
ubbah
Normaali jäsen
Posts: 40
|
Post by ubbah on Jul 21, 2014 12:52:11 GMT
Airsoft- lajiesittelypäivä 27.7.2014 Kainuun alueen peliporukka Kainuusoft kutsuu teidät tutustumaan Airsoft-harrastukseen vuosittaisen lajiesittelypäivän merkeissä! Tarjolle on tulossa hyvää seuraa, huonoa läppää, esittelyä ja tietoa lajista sekä varusteista, ja myös kokeilumahdollisuus aloittelijaystävällisesti hyvässä hengessä. Mitä? Airsoft on paintballia muistuttava laji, jossa käytetään realistisen näköisiä , muovikuulia ampuvia asejäljennöksiä. Ammukset ovat painavien ja suurten värikuulien sijaan 6-8mm halkaisijaltaan olevia kevyitä (0,12g-0,43g) bio- tai muovikuulia. Missä? Intterin pelialue kaupunginvarikolla Karankalahdessa (Sotkamontietä etelään, käänny oikealle kun vastaan tulee NCC-roads -kyltti (Karankalahdentie), ja pelialue on erittäin pian tuleva ensimmäinen käännös oikealle Karankalahdentiellä. Paikalle pyritään järjestämään lappuopasteet. Autopaikkoja voi olla rajallisesti. Milloin? Sunnuntaina 27.7. klo 12.30-17.30 Miten pääsen paikalle? Keskustasta lähtee klo 12 liikkeelle kimppakyytejä, joihin voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä allaolevaan puhelinnumeroon. Tervetuloa mukaan! Terveisin Kainuusoftin porukka Lisätietoja puhelinnumeroista: 050-550-1255 (Miika Pärssinen) 040-123-4567 (Oma Nimi) HUOM! Osallistujilta edellytetään 15 vuoden ikää, tai vanhemmilta saatua lupaa osallistua! Lupa voi olla kirjallinen, tai sen voi antaa paikanpäällä suullisesti. Myös vanhemmat ovat tervetulleita osallistumaan itse tapahtumaan, tai tulemaan seuraamaan sivusta. Paikalle saa tulla katselemaankin, peleihin osallistumista ei edellytetä. Paikalletulija kuitenkin sitoutuu noudattamaan Kainuusoftin pelisääntöjä oman ja muiden osallistujien turvallisuuden takaamiseksi. _____________________________ Yllä labuska, löytypähän vielä! Kutsukaa kummit, kaimat ja koirat mukaan. Paikalle ois kiva saaha myös lainattavaa kalustoa; itellä sitä on vähänlaisesti (3kpl). Erityisesti silmäsuojaimia sais tuoda massalla, ja maastopukuja.
|
|
|
Post by Dom on Jul 24, 2014 14:19:16 GMT
lyhyellä varoajalla mutta onko mitenkään mahdollista siirtää lajiesittely sunnuntaille IPSC kisat oli siirrettu lauantaille ja tekisi mieli mennä
|
|
ubbah
Normaali jäsen
Posts: 40
|
Post by ubbah on Jul 24, 2014 15:42:39 GMT
Näin kai sit pitää tehdä jos et muuten pääse, kyllä kuitenkin halutaan mahd. paljon materiaalia paikalle kokeiltavaksi jota sulla on
|
|
|
Post by Dom on Jul 24, 2014 16:50:43 GMT
Joo multa tulee roinaa aika reippaasti paikanpäälle ja tosiaan sunnuntai sopii mulle paremmin SUA.n aikataulumuutosten tähden
|
|
|
Post by Dom on Jul 27, 2014 13:45:57 GMT
VALTAVA väen paljous ainakin 150 paarmaa 30 itikkaa ja 1000 muurahaista oli paikalla kiitos osallistuneille
|
|